Marjo Heikkilä

 

AUREJÄRVEN HAUTAUSMAAN KIERROS

Kirkko

Pohjois-Kuru oli keskiajalla pirkkalalaisten ja kyröläisten talollisten erämaana. Pysyvän asutuksen seutu sai 1500-luvun lopulla, jolloin savolaisia uudisasukkaita asettui asumaan Aureeseen ja Riuttasille. Alue pysyi melko harvaan asuttuna ja lähimmät kirkot Kurussa, Virroilla ja Parkanossa sijaitsivat pitkän ja hankalan matkan takana. Pohjois-Kurusta käytiin yleisesti Kurun kirkon lisäksi myös Parkanon ja Virtain kirkoissa. Ensimmäisen kerran ajatus omasta kirkosta esitettiin jo 1800-luvun alussa, mutta rahaa kirkon rakentamiseen ei löytynyt. Papit olivat huolissaan siitä, että aureslaiset pääsivät kovin harvoin kirkkoon, eivätkä oikein tahtoneet pysyä herran kurissa ja nuhteessa. Papit kävivät muutaman kerran vuodessa pitämässä jumalanpalveluksia Pohjois-Kurun taloissa.

Kun Länsi-Aureeseen rakennettiin kansakoulua 1900-luvun alussa, kyläläiset olisivat halunneet, että koulun yhteyteen olisi rakennettu rukoushuone. Tämäkin hanke jäi toteutumatta. Aurejärven kirkkohanke lähti etenemään vauhdilla vasta 1920-luvun alussa, kun Aurejärven länsiosien asukkaat olivat tehneet esityksen seudun siirtämisestä Kurusta Parkanoon. Kurun seurakunta myönsi rovasti A. M. Nummisen aloitteesta Aurejärven kirkon rakentamishankkeeseen rahaa. Kirkon suunnittelijaksi valittiin arkkitehti Oiva Kallio, ja rakennuspaikaksi ostettiin Mäenpään talolta Hepolan harju. Kirkon rakentaminen aloitettiin keväällä 1922. Rakennustöitä johti kihniöläinen rakennusmestari J. V. Teikari.

Aurejärven kirkko on 24 metriä pitkä ja 11 metriä leveä. Paanuilla päällystetty katto on jyrkkälappeinen ja päistä aumattu. Erillinen kellotapuli on sekin päällystetty paanuilla. Kahdeksanjalkaisen tapulin kaksi teräksistä kelloa on valmistettu Lokomon tehtailla Tampereella.

Kirkkoon siirrettiin Kurun kirkosta kappalainen Isak Saleniuksen vuonna 1858 lahjoittama 24-kynttiläinen kattokruunu. Vuoteen 1958 saakka alttaritauluna oli kullattu, tähtien ja kullattujen enkeleiden ympäröimä risti. Uusi, taiteilija Ilmari Heinosen tekemä alttaritaulu sijoitettiin vanhan päälle. Heinosen kolmiosaisen taulun keskellä Jeesus siunaa lasta ja molemmilla sivuilla on enkelihahmot. Katon kannatinparruihin on kirjoitettu uskonnollisia elämänohjeita ja tietoja kirkon rakentamisesta.

Aurejärven kirkko peruskorjattiin vuonna 1965, jolloin kirkko sähköistettiin ja lämmitysjärjestelmä uusittiin. Kirkkoon hankittiin urkuharmoni vuonna 1928, ja jo muutamaa vuotta myöhemmin hankittiin suurempi harmoni.

Kirkon ja hautausmaan vihkiäisiä vietettiin 5.6.1924 Tampereen piispa Jaakko Gummeruksen johdolla.

Kurussa oli keskusteltu vuosikymmeniä siitä, pitäisikö kirkkoherralle palkata apulainen, joka hoitaisi Pohjois-Kurun asioita. Päätöstä ei kuitenkaan tehty, koska pelättiin uuden viran seurakunnalle aiheuttamia lisäkustannuksia. Vihdoin vuonna 1946 Kuruun palkattiin kirkkoherran apulainen. Vuonna 1950 apulainen muutti asumaan Aurejärven kirkon viereen rakennettuun, arkkitehti Mikael Nordenswanin suunnittelemaan pappilaan. Pappilassa asui myös diakonissa 1950- ja 1960-luvuilla. Nykyään pappila on yksityisomistuksessa. Rakennus sijaitsee rinteessä kirkon alapuolella.

Vaikka Pohjois-Kuruun sijoitetut papit vaihtuivat tiheään, olivat muut kirkon työntekijät hyvin pitkäaikaisia. Itä-Aureen kansakoulun opettaja Juho Poikkeus hoiti 1920-1950-luvuilla kanttorin tehtävät. Opettajat Maija-Stina ja Elis Uotila hoitivat säestys- ja laulunjohtotehtäviä 1960-1990-luvuilla. Tämän jälkeen Kurun seurakunnan kanttorit ovat toimineet kanttoreina myös Aureessa. Aurejärven kirkon ensimmäiseksi suntioksi valittiin Gerhard Mäenpää, joka hoiti virkaansa yli 30 vuotta. Hänen jälkeensä suntiona toimi pitkään Martti Mäenpää. Haudankaivajina ovat toimineet Armas Hintala ja Uuno Kaitaranta.

Sankarihaudat

Aurejärven sankarihautoihin on haudattu 22 pohjoiskurulaista sankarivainajaa, joista viisi kuoli talvisodassa ja 17 jatkosodassa. Alueen sankarivainajia on haudattu myös Kurun sankarihautoihin, sillä yhteensä pohjoiskurulaisia kaatui kuutisenkymmentä. Sankarivainajien joukossa on myös yksi lotta, Itä-Aureen koulun pitkäaikaisen opettajan tytär Elli Poikkeus. Hän työskenteli sotavankisairaalassa ja sai siellä pilkkukuumetartunnan, johon kuoli. Vuonna 1953 paljastetun sankarivainajien muistomerkin suunnitteli ikaalilaissyntyinen yliarkkitehti Bertel Strömmer. Toisen patsaan lahjoitti itäaureslainen sotaveteraani Martti Kivimäki. Kirkossa ovat sankarivainajien muistotaulut, jotka siirrettiin kirkkoon, kun Itä- ja Länsi-Aureen koulut lakkautettiin. Toisessa taulussa ovat itäaureslaiset ja riuttaslaiset vainajat, toisessa länsiaureslaiset.

Nuorin tänne haudatuista sankarivainajista on 19-vuotiaana Vuoksenrannassa kaatunut sotamies Viljo Haavisto. Vanhin kaatuneista on 37-vuotiaana Lökissä surmansa saanut Kalle Anttila. Suurin osa sankarivainajista oli nuoria, perheettömiä miehiä. Vain neljällä heistä, Kalle Anttilalla, Urho Rantasella, Yrjö Välimäellä ja Viljo Äijälällä  oli lapsia. Sankarivainajien joukossa on kaksi veljessarjaa: riuttaslaisesta Anttilan perheestä kaatui kolme poikaa ja itäaureslaisesta Hintalan perheestä kaksi. Pohjoiskurulaisista ensimmäisenä kaatui Vilho Lehtihalme 9.2.1940 ja viimeisenä Yrjö Välimäki aselevon solmimisen jälkeen sotasairaalassa 8.9.1944. Kaikki olivat sotilasarvoltaan sotamiehiä tai korpraaleita. Talvisodassa Taipaleen taisteluissa kaatuneen Otto Kalliomäen ja jatkosodassa suurhyökkäyksen aikaan Kuuterselässä surmansa saaneen Kosti Kota-ahon haudat ovat tyhjiä. Heidän ruumiinsa jäivät kentälle tai tuhoutuivat taisteluiden aikana.

Hautausmaa

Nykypäivään säilyneiden hautamuistomerkkien perusteella Aurejärven hautausmaahan on haudattu vajaat 700 ihmistä. Todellisuudessa hautausmaamme mullissa lepää paljon suurempi joukko vainajia, sillä varsinkin alkuvuosikymmeninä monilla haudoilla oli kiven sijaan puinen risti. Ristit maatuivat aikanaan, eikä näistä haudoista ole enää merkkinä kuin tyhjä paikka kivien välissä. Tällaisia paikkoja on varsinkin vanhalla puolella havaittavissa useissa kohdissa.

Aurejärven hautausmaahan ei ole haudattu kansallisia suurmiehiä tai kuuluisuuksia. Hautausmaamme on syrjäseudun kalmisto, johon on haudattu lähinnä Itä-Aureen, Länsi-Aureen, Riuttaskorven ja Luoteen kylien asukkaita. Haudat eivät ole suorissa riveissä, ja niiden välissä on tyhjiä tai muistomerkittömiä paikkoja. Nurmikkokin kumpuilee kevyesti. Aurejärven hautausmaa saa jatkossakin säilyttää erikoislaatuisuutensa, eikä sitä pakoteta modernien hautausmaiden muottiin. Täällä haudat on sijoitettu toisiinsa nähden väljästi, eikä hautoja ole tarvinnut tilan puutteen vuoksi hävittää.

Vanha osa

Aurejärven hautausmaa jakautuu kolmeen lohkoon. Kirkosta katsottuna oikean puoleisimmassa osassa ovat hautausmaan vanhimmat haudat. Hautausmaa otettiin siis käyttöön kesällä 1924. Muistitiedon mukaan ensimmäisenä tähän hautausmaahan on haudattu Marjamäen perheen kastamaton lapsi. Vanhan uskomuksen mukaan ensimmäisenä haudattu on hautausmaan haltia. Vanhin säilynyt muistomerkki on Ruusa Jytilän (1894-1924) haudalla. Samoihin aikoihin on haudattu viereisessä haudassa lepäävä, vauvana kuollut Rauni Niemi (1924-1924). Perimätiedon mukaan hautausmaan ensimmäiset vaahterat tuotiin tänne nimenomaan Riuttaskorven Jytilästä. Monet 1920-1930-lukujen hautamuistomerkeistä ovat valurautaisia ristejä. 1930-luvulla muotiin tulivat pienehköt marmorilaatat, joissa on betoninen jalusta.

Aurejärven hautausmaa on hautausmaaksi nuori ja siihen on haudattu pienen ja syrjäisen yhteisön jäseniä. Aureen hautausmaakin on jollakin tapaa demokraattinen. Isoja ja näyttäviä hautamuistomerkkejä ei ole, eikä hautakiviinkään ole merkitty kovin yleisesti vainajan ammattia tai asemaa. Vanhalla puolella on jonkin verran hautakiviä ja -ristejä, joissa lukee maanviljelijä, talon vanha isäntä tai metsänvartija. Hautausmaan muissa osissa näitä merkintöjä ei juuri ole. Mielenkiintoisin titteli on Kalle Raittisella (1905-1935). Hänen nimensä yläpuolella lukee murhattu. Aureessa vietettiin menneinä vuosikymmeninä rauhatonta elämää. Erityisesti pontikan keittäminen oli yleistä, eivätkä poliisit olleet erityisen suosittuja Aureessa. Kalle Raittinen joutui poliisin ampumaksi erään pontikkatehtaan ratsian yhteydessä.

Suutari Matti Rantasen (1858-1930) hauta on ainutlaatuinen, sillä sen on ainoa kumpuhauta koko Aurejärven hautausmaalla. Hauta on Museoviraston suojeluksessa, eikä kumpua saa tasata.

Hautausmaata on laajennettu useaan otteeseen, joten vanhan osan takalaidassa on aivan uusiakin hautoja. Niiden joukossa on kunnallispoliitikkona ja yhdistysaktiivina toimineen Matti Niemen (1926-2002) hauta.

Keskiosa, takaa alkaen

Hautausmaamme keskimmäisessä osassa on hautoja 1940-luvulta nykypäivään saakka. Hautakivet ovat harmaata, mustaa ja punaista graniittia. Muutamissa sukuhaudoissa on reunakivet.

Tässä haudassa lepäävät isä ja poika, Arvi (1895-1957) ja Antti Pohja (1931-1957). Arvi oli legendaarisen maineen saavuttanut hirvien salakaataja Itä-Aureesta. Hän metsästi menestyksekkäästi hirviä aikana, jolloin niitä ei olisi edes pitänyt olla näillä main. Arvin salametsästysharrastus oli yleisessä tiedossa, mutta hänen onnistui huijata häntä jahdanneita poliiseja kerran toisensa jälkeen. Arvilla oli iso perhe ja hän opetti myös poikansa taitaviksi ampujiksi. Pohjan talossa vietettiin usein levotonta ja hieman erikoista elämää. Kevättalvella 1957 käynnistyi Pohjan sotana tunnettu tapahtumasarja. Antti oli katkeroitunut isälleen Arville ja asettunut vaanimaan tämän hiihtoladun varteen. Antti ampui isänsä, sytytti entisen kotitalonsa Pohjan rakennukset palamaan ja palasi takaisin Herkoolin taloon, jossa Pohjan perhe tuolloin asui. Arvin ruumis löydettiin ja Anttia osattiin epäillä teosta. Neljä poliisia lähti Herkooliin etsimään Anttia paikallisen oppaansa Erkki Lepistön kanssa. Antti oli kiväärinsä kanssa Herkoolin vintillä. Hän ampui kaksi poliisia, Rimpin ja Lassinaron ja haavoitti Lepistöä, poliisi Heinoa sekä puita pihalla kuorinutta Pentti Riitijokea. Lopuksi Antti ampui itsensä.

Aureessa perheet olivat vielä toisen maailmansodan aikaan suuria. Kymmenlapsisetkaan perheet eivät olleet harvinaisia. Elli Järvelä (1922-2001) oli 12 lapsen äiti. Hän sai vuonna 1994 korkeimman äideille annettavan tunnustuksen, Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan mitalin kultaristein.

Vaikka Aurejärven hautausmaalla ei varsinaisia kuuluisuuksia lepääkään, on tänne haudattu oman yhteisönsä kannalta merkittäviä ja tärkeitä henkilöitä. Pitäjänneuvos Martti Kivimäki (1913-2005) oli yksi kylän kauppiaista ja taksiautoilijoista. Hän teki pitkän uran myös kunnallispolitiikassa. Alueen etuosassa ovat niin ikään kunnallispolitiikassa ja lukuisissa yhdistyksissä vuosikymmeniä vaikuttaneiden Johannes Kovasen (1907-1979) ja Väinö Äijälän (1923-2001) haudat. Johannes Kovanen toimi vuosikymmeniä lautamiehenä ja sai herastuomarin arvonimen.

Alueen etuosassa, lähimpänä kirkkoa, ovat hautausmaan näyttävimmät haudat. Kuten yleensäkin, myös Aurejärven hautausmaalla, suurimpien, vanhimpien ja arvostetuimpien sukujen haudat ovat arvokkaimmilla paikoilla.

Uusin osa

Hautausmaan uusimpaan osaan on haudattu 1960-luvulta lähtien. Täällä on vanhimmaksi eläneen ihmisen, 101-vuotiaana kuolleen Lyydia Talasojan (1895-1997) hauta. Samassa hautausmaan osassa on myös nuorimpana kuolleen hauta. Kuusisen pikkutyttö syntyi ja kuoli samana päivänä.

Ruusilan sukuhaudassa ovat edustettuina melkein kaikki Aurejärven hautausmaalla esiintyvät sotiin liittyvät merkit. Jenny Ruusilan nimen vieressä on Lotta Svärd –tunnus. Lahja Ruusilalla on sekä vapaussodan merkki että talvi- ja jatkosodan veteraanimerkki. Vapaussodan merkki on ainoa koko hautausmaalla, vaikka tänne onkin haudattu muitakin valkoisella puolella taistelleita. Aureen hautausmaalla on kahdenlaisia veteraanimerkkejä: sotainvaliditunnuksessa on lehvien ympäröimä katkennut miekka ja sotaveteraanitunnuksessa on sotilaan sivuprofiili.

Itä-Aureessa syntynyt Esa Veikkola (1954-1995) menestyi nyrkkeilijänä. Hän voitti 1970-luvun alussa kolme nuorten Suomen mestaruutta ja vuosikymmenen lopulla myös aikuisten Suomen mestaruuden. Hän edusti Tampereen Työväen Nyrkkeilijöitä.

Lähteet:

Heikkilä, Marjo, Aurejärven kylä natisee liitoksissaan. Kurulaisen maakirjakylän hajoaminen kulmakunniksi 1859-1925.

Karvonen-Mäkelä, Aino, Kurun kirkon vaiheilta 1781-1981.

Laitinen, Erkki, Kurun historia 1919-1985.

Leppänen, Kristiina, Kurun seurakunnan hautausmaat.

Pohjannoro, Annakaisa (toim.), Meidän Matit ja Hennat vuosina 1974-2006.

www.ylojarvenseurakunta.fi/tilat/kirkot/aurejarvenkirkko

pohjoiskuru.files.wordpress.com

http://kronos.narc.fi/menehtyneet/index.php

Historiikki