Pohjois-Kurun kylien Joululehti 2013 julkaistaan ensi kertaa tänä syksynä. Lehti on tarkoitettu kaikille alueesta tai siitä kotiseutuna kiinnostuneille.

Jouluviestin teko on kokeilu, voisiko joululehti toimia alueen identiteettiä vahvistavana ja kylien yhteistyötä lisäävänä tekijänä. Samalla selviää, ovatko ihmiset kiinnostuneet toimittamaan oman alueensa joululehteä ja ylipäänsä, onko sille tarvetta. Jos kokeilu onnistuu, jatkossa lehti voisi olla vaikka koko Kurun kylien joulu, jos innostusta kauempaakin Kurun kyliltä ilmaantuu.

Pohjois-Kurun kylien puolesta toimiva Taistelijan talo-palveluyhdistys kerää aineistoa nyt omalta alueeltaan, nykyisiltä ja entisiltä asukkailta, mökkiläisiltä, yhdistyksiltä, yrityksiltä ja muilta yhteisöiltä. Lehti julkaistaan ainakin nettiversiona kotisivuilla, mahdollisesti myös painotuotteena Kurun Lehden liitteenä.

Joululehdessä julkaistaan niin paikallishistoriaa kuin ajankohtaisia asioita, jotka aluetta koskettavat. Lehdessä voi myös luodata vuotta 2014 tai alueen tulevaisuutta pidemmällekin.

Nyt kynät sauhuamaan. Jouluviestiin olisi mukava saada joka kylältä omia juttuja, runoja, piirustuksia, tarinoita ja muisteluita. Mukaan toivotaan myös valokuvia kirjoituksineen vuoden 2013 aikana tapahtuneista kylien merkkitapahtumista ja kyläläisten merkkipäivistä, esim. valmistujaiskuvia tai kuvia syntyneistä vauvoista. Myös yhdistysten ja seurojen jutut ja tapahtumat ovat tervetulleita julkaisuun. Koululaisetkin voivat myös osallistua lehden sisällön tuottamiseen.

Jos haluatte ilmoitella joulunajan ja vuodenvaihteen sekä ensi vuoden tapahtumista, se käy hyvin jouluviestissä.

Toimittakaa siis aineistoanne ja ideoitanne yhdistykselle 25.9. mennessä. Kertokaa myös mitä toivotte lehdessä julkaistavan.

Lehden yhteystiedot 

Ainiestot: taistelijantalo@gmail.com tai postissa osoitteella

Taistelijan talo-palveluyhdistys ry Itä-Aureentie 1060, 34550 Itä-Aure

Lisätietoja saa Taistelijan Talo yhdistyksen puheenjohtajaKaija Kivimäeltä, puh. 040 537 0290